Kadonnut ja jälleen löytynyt
Luukkaan evankeliumissa Jeesus kertoo pojasta, joka holtittomasti tuhlattuaan maailmalla isältään saamansa omaisuuden, palaa takaisin kotiin nöyränä ja katuvana. Poika oli matkallaan täysin epäonnistunut, nälänhätä vei hänet sikopaimeneksi, mutta edes sikojen palkoja hän ei saanut syödä. Poika oli nälissään ja tiesi, että hänen isänsä palkollisilla on ruokaa ja toivoikin, että pääsisi isälleen töihin, että saisi edes syödä. Paluusta perheenjäseneksi hän ei enää edes haaveillut. Mutta pojan yllätykseksi isä ottikin hänet vastaan iloisena ja vailla minkäänlaisia syytöksiä, jopa järjesti suuret juhlat kotiinpaluun kunniaksi.
Oletko sinä joskus saanut tekemäsi virheen anteeksi ja sinut onkin arvostelun ja sättimisen sijaan otettu vastaan riemuiten, moralisoimatta ja syyllistämättä? Silloin tiedät, miltä tuhlaajapojasta varmasti tuntui. Tarina ei kerro meille, ottiko poika tapahtuneesta opikseen vai tekikö virheitä vielä myöhemminkin. Ehkäpä teki. Mutta iloa ja rakkautta, jota hän sai kotiinpaluunsa hetkellä kokea, hän ei varmasti koskaan unohtanut.
Oletko joskus saanut ottaa vastaan rakkaan ihmisen, joka kunnolla mokanneena uskaltautuu palaamaan? Eikö silloin olekin ylimpänä ilo ja huojennus siitä, että hän tuli takaisin! Silloin kyllä tekee mieli juhlia, huutaa koko maailmalle, että sain takaisin sen, jonka pelkäsin menettäneeni. Annetaan silloin menneiden jäädä taakse, unohdetaan ne. Samalla tavalla meidän Taivaallinen Isämme odottaa meitä takaisin silloinkin, kun olemme kunnolla tyrineet. Hän ottaa meidät avosylin vastaan, puettaa meidät parhaisiin vaatteisiin ja järjestää paluumme kunniaksi valtavat juhlat, koska me olimme kadonneet ja nyt me olemme jälleen löytyneet.
Hanne Leino
seurakuntalainen
