Hiljainen tuuli
Maailmassa on monenlaista meteliä, josta suuri osa on meidän ihmisten aiheuttamaa. Suurkaupungit, kauppakeskukset, moottoritiet, ylipäätään tilaisuudet, joissa paljon ihmisiä kokoontuu samaan paikkaan.
Iloinen puheensorina kertautuneena muuttuu ihmisen korvissa meluksi. Mieli kaipaa hiljaisuutta. Välillä luonto näyttää voimiaan, kun myrsky pyyhkäisee maan yli tai ukkonen jyrähtää. Myrskyjä osataan nostattaa myös ihmisten välillä, politiikassa, mediassa, tai vaikkapa työyhteisöissä.
Vanhassa testamentissa kerrotaan profeetta Eliasta, joka oli kokenut kovia. Hän oli menettänyt työtovereitaan, ja israelilaiset olivat kääntyneet häntä vastaan. Elia oli paennut Horebin vuorelle, ja siellä Jumala puhui hänelle. ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.” (1. Kun. 19) Elia odotti luolassa, kun alkoi tapahtua. Tuli myrskyä, maanjäristystä ja tulta, mutta niissä ei Herra ollut, tekstissä kerrotaan. Niiden jälkeen kuului hiljaista huminaa, ja sen kuullessaan Elia lähti ulos luolasta.
”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.” (Joh.3:8) Jumalan tuuli ei ole myrskyä eikä pauhinaa, vaan hiljaista huminaa. Elämme kirkkovuodessa aikaa, jota kutsutaan Pyhän Hengen odotukseksi. Mitä silloin siis odotetaan? Pyhä Henki on tuo Jumalan tuuli, joka hiljaa kulkee ohitse, välillä arvaamattomia reittejä, mutta sen vaikutukset ovat sitäkin suuremmat.
Ensi sunnuntain rukouksista yksi alkaa näin: ”Pyhä Jumala, sinä annat raikkaan veden virrata
ja ylläpitää kaikkea elämää, sinä lähetät tuulet uudistamaan maata.” Pyhä Henki on tuuli, joka yhdistää, rohkaisee, uudistaa ja auttaa löytämään omat lahjat ja vahvuudet. Totuuden henkenä se tutkii ja valaisee sydämet. Pekka Simojoen laulussa ovat sanat: ”Tule henkäys hiljainen, auta askeleitamme.”
Maailman monenlaisten myrskyjen keskellä voimme siis luottavaisin mielin odottaa hiljaista tuulta. Se ei ole rikki repivä, eikä toisia osoitteleva, vaan yhdistävä ilon ja valon tuoja, kuin kauniin kesäpäivän ihanan virvoittava tuulenvire.
Pekka Simojoen laulu jatkuu: ”Tule lohtu ja laupeus, tule taivainen tuoksu. Siunaa kättemme kosketus, siunaa jalkojen juoksu.”
Miia Latva-Nikkola
Kanttori
