Ensimmäinen kivi
Sunnuntain evankeliumissa Jeesuksen luo tuodaan aviorikoksesta tavattu nainen. Syyttäjien rinki kokoontuu ympärille, kivet olivat valmiina käsissä ja tuomio odotti lausumistaan.
Jeesus ei kuitenkaan liittynyt syyttäjien joukkoon. Sen sijaan hän sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Väki lähtee pois ja paikalle jäivät vain Jeesus ja nainen. Armahtaja ja armahdettu.
Armahtaminen kuuluu kristillisen elämän tärkeimpiin asioihin. Jumala tahtoo armahtaa meitä ja kutsuu myös meitä osoittamaan armollisuutta toisille. Evankeliumin kertomus on aina yhtä ajankohtainen. Usein meidän on helpompi nähdä toisten virheet kuin omamme. Julkisessa keskustelussa, työpaikoilla ja ihmissuhteissa etsitään helposti syyllisiä. Silloin Jeesuksen sanat pysäyttävät meidätkin. Ennen kuin tartumme kiveen, meidän on katsottava omaan sydämeemme. Mikä olisi oma kohtalomme, jos kaikki tilit tasataan. Tutussa Isä meidän -rukouksessa Jumalaa antamaan meille anteeksi niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Raamattu muistuttaa myös: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” Kristus on itse suurin esimerkki armahtamisesta. Vielä ristilläkin hän rukoili vainoojiensa puolesta. Hän kehottaa myös meitä rakastamaan jopa vihamiehiämme ja rukoilemaan niiden puolesta, jotka kohtelevat meitä väärin. Se ei ole helppoa.
Anteeksiantamisen läksyä saamme kerrata yhä uudelleen, mutta kun tunnemme oman syntisyytemme ja sen, kuinka paljon Jumala on meille antanut anteeksi, opimme vähitellen suhtautumaan myös toisiin armollisemmin. Tänäänkin Jeesus katsoo meitä armahtavalla katseellaan. Sen katseen edessä kivet saavat pudota kädestä. Hän tuntee heikkoutemme, lankeemuksemme ja syntimme. Hän kutsuu meitä luokseen ja muistuttaa, että hänen luonaan syntinen saa armon, uuden alun ja tulevaisuuden toivon.
Siunattua kesää sinulle.
Simo Ylä-Viteli
Seurakuntapastori
Jalasjärven kappeliseurakunta
